Dumasin kertomus Kolmesta muskettisoturista täyttää ensi vuonna 170 vuotta. Alun perin se julkaistiin ranskalaisen Siècle-sanomalehden jatkokertomuksena vuonna 1844. Tarina herätti keskustelua kaikissa yhteiskuntaryhmissä ja uuden jatko-osan ilmestymistä odotettiin malttamattomana postivaunujen saapuessa. Mielenkiintoinen, tunteita herättävä tarina piti yllä keskustelua ja yhdisti ihmisiä. Kolmen muskettisoturin kerrotaan jopa nelinkertaistaneen sanomalehden levikin muutamassa viikossa.
Juonitteluista, miekankalisteluista ja salamurhista huolimatta, tarina on piirtynyt ihmisten mieliin ennen kaikkea kertomuksena kaiken voittavasta ystävyydestä ja toveruudesta. Kaveria ei jätetty vaikeassakaan tilanteessa ja elämään jäi lause: yksi kaikkien ja kaikki yksien puolesta.
Muutoksesta on tullut uusi musta. Kaikki muuttuu, muutos on mahdollisuus ja niin edelleen. Innokkaimmat muuttujat turhautuvat, kun eivät saa ääntään kuuluville ja kun ne muut ei vaan tajua. Mikä sitten oikeasti muka on muuttunut? Kyllä, maailma on digitalisoitunut. Teknologia on kehittynyt ja sitä kautta välineetkin muuttuvat ja tarjoavat meille hienoja vaihtoehtoja tulla kuulluiksi ja nähdyiksi, mutta ihmisten perustarpeet ovat ja pysyvät muuttumattomina. Niin paljon kuin itsekin huvituin kuvasta, jossa Maslowin hierarkiaa oli päivitetty internetillä kaikkein perustavimpana tarpeena, niin loppujen lopuksi internet ei ole uusi tarve vaan väline, jolla pystytään täyttämään niin sosiaalisia tarpeita kuin itsensä toteuttamistakin.
Maailma on edelleen sama kuin kolmen muskettisoturin aikaan. Maailma on yhä sama kuin aikaan, jolloin elintarvikkeet ostettiin torilta, kauppias tunnettiin henkilökohtaisesti ja hänen kanssaan jäätiin jutustelemaan. Me janoamme tarinoita, joihin samaistua. Tarinoita, jotka koskettavat ja tarinoita, joista keskustella muiden kanssa. Yhä hakeudumme mieluusti samanhenkisten seuraan jakaaksemme ajatuksiamme, tunteitamme ja kokemuksiamme. Seinämme ovat muuttuneet luolamiesaikojen kallioista sosiaalisen median käyttäjätileiksi, mutta niiden suosion takana on yhä perustarpeemme olla vuorovaikutuksessa lajitovereidemme kanssa.
Kaiken muutoshumun keskellä kompastelemme siihen kaikkein itsestäänselvimpään perusasiaan: me olemme ihmisiä. Me kaipaamme sosiaalisuutta, kumppanuutta, avoimuutta ja vuorovaikutusta. Me haluamme, että meille ollaan rehellisiä ja että voimme luottaa niihin, jotka lähellemme päästämme - olipa kysymys toisesta ihmisestä tai yrityksestä. Me haluamme luoda suhteen yritykseen tai oikeastaan siellä työskenteleviin ihmisiin aivan kuten aikaan, jolloin ostimme tarvitsemamme torilta. Emme me halua kultakääreitä ja kömpelöitä valheita. Me haluamme jotain aitoa. Jotain rehellistä. Jotain inhimillistä. Ei meidän ajallemme oikeasti ole ominaista sitoutumattomuus. Me vain etsimme kumppaneita, joihin voimme sitoutua ja jotka sitoutuvat meihin niin hyvinä kuin huonoina aikoina. Hyviä sellaisia vain on kovin vaikea löytää.
Jos kertomus muskettisotureista nelinkertaisti sanomalehden levikin noin 200 vuotta sitten, niin mitä hyvä ja oikeudenmukainen tarina, sosiaalinen media ja sen joukkovoimat sekä motto yksi kaikkien ja kaikki yksien puolesta voisi tehdä tänään?
Erinomainen kirjoitus yhteisöllisyyden, avoimuuden ja rehellisyyden uudesta noususta. Yksi kaikkien ja kaikki yhden puolesta kunniaan!
VastaaPoistaKiitos Mikko. Kun ollaan tarpeeksi innostuneita tästä ja toimitaan esimerkkeinä, niin ehkäpä me saadaan maailma avoimemmaksi. Ja ihmiset puhaltamaan yhteen hiileen toistensa kyräilyn sijaan.
VastaaPoista