Aaatuutilulla, anna onnen tulla

Eilen noin kello 23:59 Suomen aikaa laitettiin Twitterissä alulle väittelyntapainen siitä, mitä onni ja raha ovat ja voiko niitä molempia hankkia. Yleisesti ottaen en haluaisi nähdä sanoja onni ja raha edes samassa lauseessa, mutta niinpä vain istun kirjoittamassa niistä. Mitäs tungin lusikkani soppaan! Oma vika.

Miksi ne eivät sovi mielestäni samaan lauseeseen? Jos raha on koskaan kenellekään pysyvää onnea tuonut, niin nostakoon kätensä ylös nyt ja huutakoon hep! Onnea tai sen puutetta ei vain mielestäni voi mitata rahassa. Onni on niin monenlaisia asioita. Jo filosofit antiikin Kreikassa yrittivät laittaa onnen tiettyyn ymmärrettävään muottiin, jonka kaikki hyväksyvät yhdeksi ainoaksi totuudeksi. Kukaan ei tietääkseni ole tähän päivään mennessä onnistunut siinä. Minäkään en siinä tule onnistumaan, mutta ajatuksiani aiheesta pystyn silti avaamaan.

Esimerkiksi Aristoteleen mielestä onnellisuus oli ihmisen päämäärä, jonka voi saavuttaa vain hyveellisyydellä. Hyveellisyys ja hyvät teot tekevät ihmisen onnelliseksi - ovat elämän Biolan - eikä muuta sitten tarvitakkaa. Periaatteessa kyllä, käytännössä niin ja näin.

Jokainen meistä haluaa olla onnellinen, mutta se mikä meidät saa tuntemaan onnea ja onnellisuutta vaihtelee. Onnella ei ole vakioita. Kenellekään ei voi sanoa, että tee näin, niin tulet onnelliseksi. Ja toisaalta aina on olemassa ihmisiä, jotka jollain tapaa vaikuttavat pelkäävän onnistumista ja menestystä. He ovat ehkä tottuneet omaan kurjuuteensa. Koska tuttu on turvallista, kaikista valituksista huolimatta he haluavat pysyä siinä. Ulkopuolinen voi ahdistua menoa katsoessaan. Miksi se ei tarttunut tilaisuuteen? Miksi se ei tee mitään asioilleen? Kysymyksiä esittäessä unohtuu se, että onnea ei voi määritellä ulkoapäin. Se, mikä näyttäytyy minulle kurjuutena, ei välttämättä olekaan sitä tilanteessa elävälle. Se mikä itsestä vaikuttaa olevan silkkaa hulluutta, saattaa toiselle olla oikeasti onni. Onnellisuus on lähtöisin ihmisestä itsestään eikä ulkopuolelta tulevista asioista.

Tullaanpa antiikin Kreikasta tähän päivään ja länsimaiseen markkinatalouteen, joka perustuu pitkälti onnen tunteiden tavoitteluun. Mikään ei siis ole muuttunut. Onni on yhä päämäärä, joka saa meidät juoksemaan kilpaa samassa oravanpyörässä. Uskotaan, että ollaan onnellisia sitten kun seuraava tavoite on saavutettu. Sitten kun valmistun ja saan tutkinnon? Sitten kun on rahaa? Sitten kun saan ylennyksen? Sitten kun sitä tai tätä, mutta sitten kun se tapahtuu onni kestääkin vain lyhyen hetken ja aletaan kaivata jotain uutta, parempaa ja suurempaa. Tavoitteen saavuttaminen ei tuonutkaan onnea. Oli ne bileet ja kaikki oli iloista ja onnellista hetken verran, mutta pian mielessä alkoi kaivertaa jokin uusi päämäärä eikä voidakaan olla onnellisia ennen kuin se on saavutettu.

Kun suomalaisilta kysyttiin kokevatko he olevansa onnellisia, 83 prosenttia vastasi myöntävästi. Miksi sitten samaan aikaan on yhä enemmän mielenterveysongelmia, perheväkivaltaa ja itsemurhia? Miksi murhetta lääkitään yhä enemmän viinalla ja mielialalääkkeillä? Mikseivät ne ihmiset vaan hanki onnea? Voisiko olla niin, että osallistuivat oravanpyörään ja pyrkivät saavuttamaan onnen, mutta lukuisten epäonnistumisten myötä heittivät kirveensä kaivoon? Ehkä heistä tuntui, että eivät ole tarpeeksi hyviä, kun eivät pystyneet käsittelemään sitä stressin määrää, joka oravanpyörässä sinnittelemisestä aiheutui. Koko ajan piti pystyä parempaan. Sairastua ei saanut tai ainakaan sairaslomaa ei voinut pitää, koska ei ollut sitä sijaistakaan. Yksinyrittäjä kenties jätti hankkimatta vakuutuksen, jonka turvin voisi selvitä vakavan sairauden ja pitkän sairasloman yli. Eihän se koskaan osu omalle kohdalle.

Länsimaisen markkinatalouden ongelma lienee siinä, että tavoitellaan asioita, joiden luullaan tekevän meidät onnellisiksi ja sitten petytään suuresti, kun vieläkään ei olla onnellisia.

Mitä onni ja onnellisuus merkitsevät minulle itselleni? Kaikessa yksinkertaisuudessaan sitä, että saan aamulla avata silmät uuteen päivään. Saan elää, olla terve ja tehdä asioita, joita rakastan. Hyvät ihmissuhteet synnyttävät minussa turvallisuudentunteen, joiden tuella uskon selviäväni ihan mistä tahansa. Onnellisuus on mielenrauhaa ja luottamusta siihen, että elämä kantaa. Koen hetkellisen onnen tunteen saavuttaessani itselleni asettamani tavoitteen, mutta se ei ole sama kuin onnellisuus. Onni ja onnellisuus pitäisi käsitteinä erottaa toisistaan. Onni on hetkellinen ja ohimenevä tunnetila, onnellisuus mielenrauhaa ja tyytyväisyyttä vallitsevaan olotilaan. Tyytyväisyys vallitsevaan olotilaan ei tarkoita, etteikö voisi tavoitella itselleen hyvää ja parempaa. Se tarkoittaa vain, että koko maailma ei romahda, vaikka ei onnistuisikaan. Aina voi yrittää uudelleen tai asettaa realistisempia välitavoitteita.

Yleisesti ottaen onnellisuus on olotila, josta vain sen kokija itse voi sanoa onko onnellinen vai ei. Se ei ole mitään käsin kosketeltavaa ja konkreettista vaan abstrakti tunne, jonka vain kokija voi määritellä. Raha taas on konkreettista. Sitä voi hypistellä, rutistaa tai heitellä ilmaan. Sille on määritelty tietty arvo, joka on kaikille sama, vaikka toiselle 20 euroa on paljon, toiselle ei mitään. Rahan hankinnassakin voi kohdata vastoinkäymisiä, mutta periaatteessa kaikki on ainakin alussa samalla lähtöviivalla. Toteutuminen toki vaihtelee siinäkin. 

Mitä onni sinulle merkitsee? Mitä sanonta ihminen on oman onnensa seppä sinulle tarkoittaa? 

PS. Kaikki tekstin mahdolliset epäjohdonmukaisuudet ja ristiriitaisuudet ovat oman mieleni luomia ansoja, joita en jouda korjaamaan heti. Perhesunnuntai, oi onnea. :)

Seuraaja tuli, seuraaja meni

Olen tänään ollut Twitterissä 65 päivää. Siinä ajassa olen nähnyt lukuisia keskusteluita seuraajista. Paljon väitellään siitä kumpia pitää olla enemmän seurattuja vai seuraajia, mutta olen myös nähnyt lukuisia arvailuja siitä, miksi seuraaja otti hatkat. Joka kerta mieleen nousee pari kysymystä ylitse muiden ja niistä taas useita jatkokysymyksiä.

Jos lähdet, niin... lähdet

Seuraaja lopettaa kokemukseni mukaan seuraamisen tekemättä siitä sen suurempaa numeroa. Hän vain poistuu hiljaa takavasemmalle, sanomatta sanaakaan. Miksi siis aiemmin seurattu visertelijä haluaa tehdä siitä numeron ja kertoa seuraajahävikistä muille seuraajilleen? Halutaanko sanoa, että jos sinäkin lähdet, niin twiittaan sinustakin? Vai haluttaisiinko vain oikeasti tietää syy, jotta voisi muuttua paremmaksi ja kivammaksi twiittaajaksi?

Uskokaa tai älkää, mutta tiedän kyllä tunteen lyhyestä Twitter-historiastani huolimatta. Kyllähän se vihlaisee, kun huomaa seuraajamäärän vähentyneen, vaikkapa vain yhdellä. Itsekin olen käynyt läpi twiittejäni ja miettinyt olenko vahingossa loukannut jotakin tietämättäni. Olen selaillut seuraajiani ja yrittänyt jäljittää, että kuka se ryökäle oli, joka kehtasi minut sillä lailla mitään sanomatta hylätä. Se pikkusieluinen törppö!

Pikkusieluinen törppö ja muut kootut selitykset

Twiittasin ja seuraaja lähti, se johtui siis twiitistäni on tietenkin kaikkein helpoin selitys varsinkin, jos on ottanut voimakkaasti kantaa johonkin asiaan. Looginen ajatusketju, mutta onko se sittenkään totta?

Twitter-untuvikkona olen pystynyt jäljittämään niitä pikkusieluisia törppöjä. Lähes poikkeuksetta tähän mennessä kadonneet ovat olleet munapäisiä (= profiilikuvattomia) naisia tai miehiä, joita en ole seurannut takaisin ja joiden omat viserrykset ovat olleet englanninkielisiä mainoksia. Kerran olen kadottanut ihan oikean ihmisen, mutta ilmeisesti en hänen toiveestaan vaan siksi, että hänen tilinsä on syystä tai toisesta jäädytetty.

Epäilemättä syynä voi olla se, että twiittisi iski jonkin hermoon kipeästi, mutta syitä voi olla pilvin pimein muitakin. Tässä muutamia mutu-tuntumalta mieleen tulleita selityksiä:

• Toinen kipeää tekevä syy voisi olla se, että käyttäjä tekee kevätsiivousta uutisvirran käytyä sietämättömän vilkkaaksi ja sinä päädyit siivottujen joukkoon. Seuraamisen lopettamista tuskin oli tarkoitettu henkilökohtaiseksi loukkaukseksi, vaikka se kertookin siitä, että sinun sisältösi eivät palvelleet lähtenyttä seuraajaa.

• Jos kerran Twitter jäädyttää käyttäjien tilejä, niin saattaa olla myös mahdollista, että joku vaan päättää lopettaa oman tilinsä ja näin ollen poistuu myös seuraajistasi. Onhan se tietenkin käsittämätöntä, että joku haluaa luopua niinkin kivasta paikasta kuin Twitter, mutta sitä tapahtuu yhtä varmasti kuin yötä seuraa aamu.

• Jotkut käyttäjistä saattavat odottaa, että koska seuraa tiettyä käyttäjää, tämä seuraa häntä takaisin ja kun takaisinseurausta ei kuulu, he kostoksi lopettavat seuraamisen. Se on ihan mahdollinen selitys, vaikka itse annan enemmän arvoa seurattujeni sisällöille kuin sille seuraako hän minua takaisin.
  
  

No niin. Saitko jo otettua etäisyyttä ajatuksesta, että seuraajasi lähti, koska sinä et ollut tarpeeksi hyvä ja miellyttävä ja sitä paitsi ajatteletkin ihan väärin? Pystytkö nyt keksimään muita syitä seuraamisen lopettamiselle? Oletko sinä lopettanut jonkun seuraamisen Twitterissä? Johtuiko se siitä, että suutuit hänen twiitistään vai oliko sinulla sittenkin jokin muu syy?

Asiakkaan vika vai yrityksen riski

Marmai julkaisi maanantaina uutisen, jonka mukaan saattaisi olla asiakkaan oma vika, että yritykset eivät vastaa heille Twitterissä, sillä vain 3 prosenttia asiakkaista käyttää @-merkkiä yrityksistä. Kuten kaikilla tutkimustuloksilla ja tilastoilla on tapana, ne kertovat juuri sen, mitä kukin niistä haluaa poimia ja miten niitä tulkita.

Uutisesta herää monenlaisia kysymyksiä. Onko niin, että 97 prosenttia asiakkaista halusi vain keskustella huonosta kokemuksestaan tai saamastaan hyvästä palvelusta muiden ihmisten kanssa? Miksi he eivät samantien olisi halunneet keskustella asiasta yrityksen edustajan kanssa, joka voisi asialle tehdäkin jotain? Vai voisiko olla niin, että asiakkaat eivät vain osaa käyttää Twitteriä oikein? Helpoin tie ulos on ajatella, että jos minä haluaisin huomiota, tekisin sen, kuten oikein on. Mutta ei ehkä silti voida olettaa, että jos itse osaa, niin kaikki muutkin osaavat. Kuinka usein sinä itse luet manuaalin, kun alat käyttää jotain uutta laitetta tai palvelua?

Toisaalta voidaan hyvinkin ajatella, että koska @-merkkiä ei ole käytetty, ei asiakas odotakaan vastausta tai ei haluakaan yrityksen kuulevan. Hei oikeesti, laittaa jotain nettiin eikä halua tulla kuulluksi? En usko. Yrittäjälle tai yritykselle kuulematta jättäminen voi kuitenkin olla emämunaus olipa kysymys hyvästä tai huonosta palautteesta. Asiakas on varmasti iloinen, jos häntä kiitetään hyvästä palautteesta. Huonoon palautteeseen reagoiminen on kuitenkin vieläkin tärkeämpää. Vaihtoehtonahan on, että joskus jopa valonnopeudella sosiaalisessa mediassa kiirivä tarina pilaa yrityksen maineen ja vain koska asiakas ei käyttänyt @-merkkiä eikä yritys vaivautunut käyttämään hakutoimintoja tai vaikkapa socialmention*-ohjelmistoa. Yrityksen parhaaksi on kuulla asiakasta asiakkaan tahdosta tai Twitter-taidoista riippumatta ja toimia tilanteen vaatimalla tavalla.

Lon Safko kertoo Social Media Bible-kirjassaan tarinan PR-assistentistaan Ms. Vegasta, joka kuultuaan lennon olevan 15 minuuttia myöhässä twiittasi: "Continental Airlines, 15 minutes late. What else is new?". Lentoyhtiö oli poiminut hänen twiittinsä ja lentokoneeseen saapuessaan häneltä kysyttiin onko hän Ms. Vega. Myöntävän vastauksen saatuaan hänelle pahoiteltiin häiriötä sekä tarjottiin lasillinen shampanjaa. Nöyrä anteeksipyyntö ja lasillinen shampanjaa ei maksanut lentoyhtiölle yhtään niin paljon kuin epäluotettavan maineen saaminen sosiaalisen median välityksellä. Shampanjalasillisen hinta on takuuvarmasti saatu moninkertaisesti takaisin ja vain siksi, että lentoyhtiö seurasi sosiaalista mediaa. Kutsuisin asiakkaan kuulemista hänen Twitterin käyttötaidoistaan tai tahdostaan riippumatta hyväksi asiakaspalveluksi, jolla voidaan ehkäistä huonon maineen dominoefekti.

Tarinan  opetus on, että @-merkin poisjättäminen yrityksen käyttäjätunnuksen edestä saattaa olla asiakkaan tietoinen tai tiedostamaton valinta, mutta on yrityksen vika, jos se ei halua kuulla ehkä jo entisiä asiakkaitaan.

Some-ohjeet työntekijöille

Yle uutisoi tänään, että Urheilijoilla on tiukat some-ohjeet.

Juttuun oli haastateltu sekä Lappeenrannan Namikan päävalmentaja Lasse Tuovia sekä saman kaupungin Saipan yhteyspäällikkö Mikko Pehkosta. Ensiksi mainitulla koripallojoukkueella on pelaajille jaettu kirjalliset ohjeet siitä, kuinka sosiaalisessa mediassa tulee käyttäytyä. Jälkimmäisen jääkiekkojoukkueen jäsenillä on vain kaksi sääntöä, jotka kattavat Pehkosen mukaan laajasti monenlaisia asioita. Ohjeiden tavoitteena on tietenkin sekä joukkueen että yksittäisen pelaajan positiivisen imagon säilyttäminen. Näin ollen kiellettyjen asioiden listalla on muun muassa loukkaantumisista tai pelaajasopimuksista tiedottaminen, omien mielipiteiden esille nostaminen sekä muiden arvosteleminen. Itsekriittisyys ja hassuttelu, kuten muokatut kuvat joukkuetoverista, ovat kuitenkin hyväksyttyjä ja harmittomia.

Tuovi uskoo, että tulevaisuudessa some-ohjeet tulevat lisääntymään. Minulla ei ole mitään syytä uskoa, että näin ei tulisi käymään, koska harkitsematon kommentti sosiaalisessa mediassa voi johtaa ennalta arvaamattomiin seurauksiin. Lisäksi mielestäni yrityksillä, joihin urheiluseuratkin katson  kuuluviksi, on lakiinkin perustuva oikeus odottaa työntekijöiltään lojaalisuutta. Jos pomo sanoi pahasti yksityisessä keskustelussa toimistossaan ja vaikka se kuinka tuntuisi epäoikeudenmukaiselta, niin sen vatvominen omalla Facebook-seinällä tai Twitterissä ei vain ole millään muotoa hyväksyttävää. Toivottavaa olisi, että työntekijät ymmärtäisivät tämän ilman erillisiä ohjeita, mutta valitettavasti esimerkkejä vastakkaisesta on jo nyt olemassa. Kirjallinen ohjeistus lienee siis paikallaan.

Ohjeiden laatiminen työntekijöille on mielestäni periaatteessa hyvä ja kannatettava juttu. Se ei kuitenkaan ole täysin ongelmatonta. On mietittävä missä menee raja. Millaisiin asioihin työnantajalla on oikeus puuttua, kun puhutaan työntekijän yksityiselämästä ja vapaa-ajasta? Yritys voi odottaa, ettei siitä puhuta negatiiviseen sävyyn sosiaalisessa mediassa, mutta voidaanko työntekijää kieltää puhumasta huonosta päivästään töissä? Ja toisaalta, jos työntekijä puhuu täpötäydessä kahvilassa samasta asiasta ystävälleen mainiten yrityksen nimen, niin eikö tämä ole lähes sama asia? Siitä ei jää pysyvää jälkeä hakukoneisiin, kuten ei yksityisasetuksin suojatusta Facebook-viestistäkään, mutta jonkun muistiinhan kuultu vuodatus voi silti jäädä ja levitä sitä kautta aiheuttaen vahinkoa yritykselle.